30.1. 2007 Ensimmäisessä pilottiyksikössä tietoliikenneyhteydet toimivat erinomaisesti. Tämä oli iloinen asia, koska tämä oli meidän mielessä onnistumisen uhkatekijä yksi.
Yksikön henkilökunta perehtyi Skypen käyttöominaisuuksiin ja harjoitteli skypen käyttöä. Skype osoittautui helpoksi oppia, vaikka osalle henkilöistä ko. väline oli tuntematon. Projektin blogiin ja web-sivuihin perehdyttiin myös ja sovittiin miten ohjaajat antavat palautetta menetelmän toimivuudesta.
Samalla sovittiin pilotoinnin yksityiskohdat ko yksikön näkökulmasta
Iloa tuotti meille myös se, että pilottiyksikön valmistelut oli tehty erinomaisesti ja osallistujat oliva innostuneita ja motivoituneita. Tästä on hyvä jatkaa.
16.2. Pilottiyksiköiden perehdytystä ja laitteiden testausta jatkettiin kahdessa kohteessa. Yksiköihin asennettiin vierasverkkoyhteydet pilottia varten. Tällä toimenpiteellä taataan, että kokeilun aikana ei päästä organisaatioiden sisäisiin tiedostoihin.
23.3. Kaikki pilottiyksiköt on nyt perehdytetty harjoittelun ohjaukseen skypen kautta. Yhteen pilottiorganisaatioin jouduttiin hankkimaan ADSL-yhteydet vain tätä kokeilua varten.
Pilotointi alkaa 26.3.2007 ja odottamme ohjaajilta, opiskelijoilta ja opettajilta kommentteja kokemus osioon.